tuntuu, että oon taas vähän pihalla... kujalla. itsestäni, kaikesta. mä oon ihan helvetin yksinäinen. näin talvilomalla istun päivät koneen ääressä, roolipelaan, dataan, kuuntelen musiikkia ja syön. mä hautaudun tänne jonnekin. ahdistaa. mä syön tunteisiin, tai siihen ettei niitä ole. mutta niitä taitaa olla, liikaakin. mutta en mä osaa tehdä mitään. istun hiljaa, unohdan. haluaisin nukkua. haluaisin sammuttaa virran, ottaa akun pois ja tehdä pääkoppasiivouksen. harmi ettei se oikein onnistu. ahdistaa. haluaisin, että joku voisi pitää musta kiinni, halata, puristaa tiukasti kädet mun ympärille ja antaa mulle luvan itkeä. mä en osaa itkeä yksin, mä tukahdutan sen. se ei auta yhtään, jos itken yksin. ei se paha olo häviä minnekään. yksin itkeminen ei helpota. ei vaan auta. mä en ole pitkään aikaan puhunut kellekään oikein mitään. en ole voinut, se ahdistaa.
mun päässäni taotaan:
ketään ei kiinnosta. kukaan ei halua kuulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti